sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Rosa 10v

Kuningatarkakkua tein 10-vuotiaalle Rosalle. Pari ruusuakin sain aikaiseksi, mutta meinasi mennä elämänilo niiden myötä, niinpä tyydyin muihin kukkiin!!!

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Emil 10

Kevät on aina erityisen jännää aikaa, kun on kummipojan syntymäpäivät ja on täysin mahdotonta tietää mitä tämän vuoden kakkuun toivotaan! No nyt oli vuorossa Houndoom (Mikä?!!!) ja liekkejä ja vois olla myös pokepalloja. Ok, täältä pesee! Onneksi on Googlen kuvahaku!





tiistai 9. huhtikuuta 2013

Croissantit

Voi miten ihanaa olisi sanoa, että ensimmäinen itsetekemäni voitaikina oli täydellistä, mutta kun ei ollut! Se oli liian tiivistä, ei yhtään lehtevää ja suolaa oli ihan liian vähän. Näillä mennään.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Kiia 10v

Vadelmaa ja valkosuklaata 10-vuotiaalle. Koristetoiveina oli mustia ja pinkkejä kukkia ja tietysti säihkettä. Onnea!